Turva-alan kuplat on puhkaistava

Päivän Keskisuomalaisessa kysyttiin Avarnin toimitusjohtajalta, onko Keski-Suomessa turva-alan ongelmia (ei) ja kouluttajalta, onko koulutus hyvää (on). Tämän pohjalta tehtiin johtopäätös, että Keski-Suomessa kaikki on hyvin, ja Helsingin ongelmat johtuvat jengeistä ja huumeista.

Turva-alan toimintaa tulee mielestäni selvittää yhtä lailla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kommenttejani kulttuuritapahtumien näkökulmasta otettiin hyvin lyhyesti mukaan kyseiseen artikkeliin.

Tässä näkemykseni aiheesta kokonaisuudessaan:

Olen käyttänyt turva-alan yritysten sekä järjestyksenvalvontaa tekevien yhdistysten ja yksityishenkilöiden osaamista töissäni tapahtuma-alalla parinkymmenen vuoden ajan.

Kulttuuritapahtumille toimiva järjestyksenvalvonta ja vartiointi ovat aivan keskeisiä asioita. Alan toimijat ovat meille rakkaita ja välttämättömiä kumppaneita, jotta tapahtumat saadaan järjestettyä. Valtaosa kokemuksistani turva-alan kanssa on myönteisiä, mutta valitettavasti myös ikäviä tilanteita on sattunut matkan varrelle.

Usein järjestyksenvalvoja on tapahtumissa ensimmäinen ja viimeinen ihminen, joka kohdataan, ja nämä hetket ovat oleellisia kokemuksen muodostumisessa. Tapahtumajärjestäjänä haluaa luottaa siihen, että asiat sujuvat meidän näköisesti ja meidän arvoillamme, turvallisuus ei ole muusta tapahtumasta irrallinen asia.

Turvallisuuden idea on murroksessa

Tapahtuma-alalla ilmenevät ongelmat johtuvat mahdollisesti siitä, ettei turva-ala ole kokonaisuudessaan pysynyt riittävän hyvin matkassa tapahtumien ja arvojen muutoksessa, ja osalla toimijoista on mukana henkilöitä ja asenteita, jotka aiheuttavat kitkaa järjestäjien ja yleisöjen kanssa. Taustalla lienee puutteita sekä koulutuksessa, lainsäädännössä että soveltuvuustestien uupumisessa.

Tapahtumilla on välillä vaikeuksia saada nykyaikaiseen turvallisuuskäsitykseen sopivat tekijät toteuttamaan järjestyksenvalvontaa. Etenkin kulttuuritapahtumissa asiakaspalvelurooli on vahvasti korostunutta, ja useimmat meistä haluavat taata kaikenlaisille kävijöille turvallisen tilan ilman minkäänlaista syrjintää tai oletuksia vaikkapa ihmisen ulkoisten ominaisuuksien pohjalta.

Meillä on festivaalijärjestäjänä jatkuva pyrkimys kehittää tapahtumiemme turvallisuutta ja saavutettavuutta kaikenlaisille yleisöille. Isona turvapalveluiden tilaajana olemme myös kouluttautuneet lähes koko työntekijäjoukollamme järjestyksenvalvojiksi, jotta tilaajana ymmärtäisimme paremmin käytännön toimintaa ja koulutuksen sisältöjä.

Kohtasimme 40 tunnin järjestyksenvalvojakurssilla useita tilanteita, jotka eivät vastanneet sellaista tapaa puhua ihmisistä ja ihmisryhmistä, mikä kuuluisi nykyaikaiseen tasavertaiseen ajatteluun ja istuisi tapahtumiemme arvoihin. Osa kouluttajista kohdisti myös asiatonta käytöstä ryhmämme naispuolisia henkilöitä kohtaan. Me toivomme turva-alalle pelkkää hyvää, minkä vuoksi yritimme antaa rakentavaa palautetta, joka edesauttaisi kouluttajan osaamista ja houkuttelevuutta tapahtuma-alan toimijoiden silmissä. Valitettavasti vaikutti siltä, ettei palautteemme ollut täysin tervetullutta, eikä sillä ollut varmaankaan vaikutusta. Toivon toki, että olen tässä väärässä.

Turva-ala on tehtävissään aina osana muiden toimintaa, ja työstä maksetaan palkka tilaajan toimesta. Toivon suuresti, että nyt alkanut keskustelu auttaa puhkaisemaan alalle mitä ilmeisimmin syntynyttä kuplaa ja nykyaikaistamaan koulutusta, lainsäädäntöä ja soveltuvuuden tarkkailua. Suuri osa toimijoista on jo nyt erittäin luotettavia ja osaavia, ja toivoisin muidenkin kirivän tekemisissään siihen suuntaan.

Yksi vastaus

  1. Kiitos, hyvin kuvasit kokonaisuutta. Samansuuntaisia kokemuksia.

    Ensin muisto. Muistan noin viidentoista vuoden takaa hiukan hätkähtäneeni, kun konserttisalin ovelle oli palkattu uusia järjestysmiehiä. Kohtaaminen, sanaton viestintä ja palvelukokemus oli osin ristiriitaista. Näistä kokeiluista ehkä luovuttu. Mutta tämä häivähdys. Pääsääntöisesti kokemukset tapahtumajärjestäjänä järjestyksenvalvontaa toteuttavista ovat hyviä.

    Kiinnitin huomiota koulutuskokemuksiinne ja niistä minulla ja verkostossani valitettavasti samantyyppisiä kokemuksia. Aika paljon meheviä, suht pullistelevia tarinoita, joilla on viimeinen”käyttöpäivä” jo aikaa sitten mennyt.

    Turva-ala on palveluammattilaisten kokonaisuus, jossa erilaisiin tilanteisiin tarvitaan erilaiset ”tuntosarvet” kohdata työtehtävissä ihmisiä. Kouluttajien ja kouluttajia valmentavien on hyvä ihan joka vuosi käydä läpi, mitä tasavertainen kohtelu on. Kulttuuritapahtumat ovat yksi hyvä ala antamaan palautetta. Monesti pienempiä ihmismääriä kokoavassa tapahtumassa järjestyksenvalvojan sensitiivinen ymmärrys tapahtuman luonteesta auttaa koko tapahtumaa onnistumaan.

    Nämä kaikki palautteet rakentavassa hengessä. Parhaimmillaan kaikki toimii, kun kukaan ei oikein huomaakaan toimintaa.

    Paitsi kun tarvitaan puuttua.

    Kaikki ymmärrämme, miten tärkeä osa turvallisuus ja siinä ketjussa järjestyksenvalvojilla on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *