Mitä holtittoman hallituksen jälkeen

”Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on tyytyväisiä Sanna Marinin (sd.) johtamaan hallitukseen”, uutisoi MTV Uutiset.

Minä olen tyytyväinen, mutta myös pettymyksiä on paljon. Poikkeuksellisena aikana toiminut hallitus on muun muassa jättänyt meille perinnöksi niin alijäämäiset budjetit, ettei niihin ole enää tulevina vuosina varaa. Myös ilmastotyön kunnianhimon taso on jäänyt vaatimattomaksi.

Tiistaina avattava Iltalehden vaalikone kysyi, onko Marinin hallitus käyttänyt rahaa holtittomasti. Mielestäni on. Väitän kuitenkin, että tällä hallituskaudella holtiton rahankäyttö oli paljon parempi vaihtoehto kuin jättää ihmiset, elinkeinoelämä ja järjestöt pulaan tai odottamaan täydellisiä tukimalleja. Nyt suunnan tulee muuttua: seuraavaan kriisiin on valmistauduttava ajoissa ja paremmin. Tarvitsemme toimivaa, tutkittuun tietoon pohjautuvaa tulevaisuustyötä ja ennakointia, jossa ymmärretään paremmin varautumista mustiin joutseniin.

Seuraavalla hallituksella on vakava paikka. Keskeinen osa seuraavaan kriisiin valmistautumisessa on saada velkaantuminen taittumaan, mikä tarkoittaa sekä leikkauksia että mahdollisia verojen tarkastuksia. Turvataksemme hyvinvointivaltion tulevaisuuden meidän on luovuttava kepeästi keskiluokalle annettavista tuista ja annettava markkinoille enemmän tilaa hinnoitella inflaation seurauksia. Muut vaihtoehdot vaarantavat talouden palautumisen ja kykymme jatkaa muun muassa kolmannen sektorin sekä taiteen ja kulttuurin tukemista. Jatkuva taloudellinen holtittomuus vaarantaisi myös taistelumme ilmastokriisiä vastaan, joka on ihmiskunnalle lopulta ainoa asia, jolla on väliä.

Mielestäni on paljon parempi vaihtoehto tiukentaa budjettia nyt kuin karsia kaikesta hieman myöhemmin. Kipeiden leikkausten tulee kuitenkin kohdentua aivan muualle kuin muun muassa heikko-osaisiin, työttömiin, Yleisradioon ja kulttuuriin. Etenkään ilmastotyöstä leikkaaminen ei olisi millään tavalla säästöä, koska nimenomaan vihreän kehityksen etujoukoissa kulkeminen on Suomelle tulevien vuosikymmenten suurin taloudellinen mahdollisuus.

Seuraavat hallitusneuvottelut tulevat olemaan todella vaikeat. Optimistina haluan uskoa niistä nousevan vielä paremman joukon tämän erinomaisesti kriisivuosina onnistuneen, mutta vaikean perinnön jättäneen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *